Istanbul valmistelua p 1

Kirjoitin aikasemmin, että olen lähdössä Istanbuliin Erasmusvaihtoon ja lupasin pitää teidät ajantasalla matkavalmisteluista. Tarkat päivämäärät ovat nyt varmistuneet ja lähtö odottaa helmikuussa ja takoitus on olla Turkissa kesäkuun loppuun asti. Paljon matkavalmisteluja on edessä, mutta etenen tehtävälistallani yksi asialla kerrallaan, niin eiköhän kaikki palaset loksahda kohdilleen. Ensiksi hieman kohdeinfoa ja sitten itse matkavalmisteluihin.
Suoritan Erasmus vaihtoni Istanbul Bilgi yliopistossa, yksityinen yliopisto perustettu 1996, jossa noin 10 000 opiskelijaa. Yliopistolla on 3 kampusta Istanbulin keskustassa ja ilmeisesti paikan päällä kulkee ilmainen shuttle bussi opiskelija-asuntolan sekä kampusten välillä (!).

Istanbulissa asuu n. 12 miljonaa ihmistä ja kaupunki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2010. Lisäksi Istanbul on maailman ainoa kaupunki, joka sijaitsee kahdella mantereella. Odotan innolla, että pääseen itsekin kuvaamaan Bosphorus siltaa, joka liittää Euroopan sekä Aasian.


Matka valmisteluista akuutein juttu on viisumin hankkiminen ja tämän saaminen saattaa kestää jopa 6 viikko ja voin kuvitella, että joulupyhät vaikuttavat myös konsulaatin aukioloaikoihin. Voin sanoa, että tuppaan aina jättää kaiken maailman virallisten papereiden täyttämisen/hakemisen viime tippaan vaikka ei yhden paperin täyttäminen mitenkään ylivoimaisen vaikeaa ole :P Koska asun Lontoossa, mutta en ole britti kansalainen on viisumin hankkiminen hieman ristiriitaista, menenkö Turkin Lontoon konsulaattiin vai täytyykö viisumi hakea Suomesta?? Jollakulla viisaalla, tähän vinkkiä?

2 kommenttia:

  1. Vitsit, olen itse halunnut käydä Istanbulissa jo pitkään, sinne vaihtoon meneminen on varmasti ihan mieletöntä! Paperihommat on kyllä aina tylsiä..

    VastaaPoista
  2. Jännityksen sekaisella innostuksella täällä tehdään matkavalmisteluja, mutta kokemus on varmasti monella tapaa ikimuistoinen cant wait :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

Thank you for your comment :)