SYKSYN TUNTUA ILMASSA

Elokuun puolivälissä jo mennään ja helteet saavat ajoittain väistyä viileiden tuulien takia.
Syksyn ensisävelet jo ilmassa. Kovin nopeasti kesä aina suhahtaa ja jotenkin kestää hetki että tottuu taas lämpöön ja pääsee kesään kiinni ja samoin myös aina uuden vuodenajan alkaessa.

Vuodenaikojen vaihtumiseen liittyy vahvasti myös vaatekaapin sisällön uusiminen ja kaupoissa näkyykin jo ensimmäiset syysvaateet.

Kävin myös omalla vaatekaappilla ja jo melkein olin rustaamassa listaa syyshankinnoista kun mieleen palasi että vietänkin syksyn hieman eri lämpöasteilla tänä vuonna. Syksyn suunnitelmista vielä lisää myöhemmin ja tänään syysmuodin inspiroimana pinterestistä herkullisiä asuja sekä vinkkejä syksyn hankintalistalle.

KESÄSTÄ SYKSYYN

Kesän loppumisen shokkia voi pehmentää kesän suosikkejä kierrättämällä syksyisten asusteiden kera.


SYKSYN HANKINTALISTALLE

Omaan silmään alkusyksyn pukeutumiseen liittyen hatut ja neuleet ovat erityisesti mieleen. Syksyllä basics kuten farkut, se valkoinen t-paita ja maanläheiset sävyt neuleissa ovat taas muodissa.

source: thefancypantsreport.com

// So suddenly the weather again seems to get colder. A seasonal tradition for many is updating and cleaning the wardrobe in preparation for whats to come. In fact I was also eager to do the same until I remembered that my autumn is spent slightly different this year. Here I have provided some ideas for softening the seasons change and how to make use of those summer classics in the pre fall. Later in the season I would invest in a few hats, fresh basics like jeans and that white t-shirt and of course cozy knits, preferably in neutral tones. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Thank you for your comment :)